Egoismi, machiavellismi, moraalittomuus, narsismi, ”psychological entitlement” (tähän en keksi suomenkielistä termiä, mutta noin suurin piirtein ”kuvitteellinen oikeutus muita parempaan asemaan, kohteluun tms.”), psykopatia, sadismi, itsekeskeisyys ja pahansuopuus ovat nämä 9 psykologien tunnistamaa negatiivista luonteenpiirrettä. https://www.medicalnewstoday.com/articles/323210#One-negative-factor-to-rule-them-all
Edellä linkitetyssä Medical News Today -lehdessä kerrotaan saksalaisten ja tanskalaisten tutkijoiden tekemästä tutkimuksesta. Tutkimukseen osallistui yhteensä 2500 henkilöä, jotka vastasivat mm. päätöksentekokykyyn, impulsiivisuuteen ja aggressiiviseen käyttäytymiseen liittyviin kysymyksiin. Samalla arvioitiin myös osallistujien itsekkyyden määrää sekä kyseenalaisiin toimiin ryhtymisen todennäköisyyttä. Tutkijat jakoivat tulokset yhdeksään erilaiseen negatiiviseen luonteenpiirteeseen, ja huomasivat, että vahvasti edustettuna jokaiselle yhteistä oli oman mielihyvän ja menestymisen etusijalle asettaminen – vaikka muut saattaisivat joutua kärsimään sen vuoksi – ja tämän etuoikeutuksen taitava rationalisointi. Tätä ominaisuutta he kutsuivat D-tekijäksi (Dark personality factor). Tämän D-tekijän olemassaolo kaikissa vahvasti esiintyvissä negatiivisissa luonteenpiirteissä antaa tutkijoiden mukaan viitteitä myös siitä, että nämä negatiiviset luonteenpiirteet harvemmin esiintyvät yksinään. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että yksilöllä, joka käyttäytyy pahansuovasti, kuten toisia ihmisiä nöyryyttäen, on suuremmalla todennäköisyydellä myös muita pahansuopia käyttäytymismalleja, kuten huijaaminen, valehteleminen ja varastaminen.
Nyt ei ole tarkoitus käydä läpi kaikkia noita luonteenpiirteitä, mutta käsitellään muutamaa melko helposti ulospäin näkyvää sellaista. Egoismia voi ajatella olevan jopa kolmea muotoa: psykologinen, eettinen ja metodologinen. Kaksi ensimmäistä kuuluu perinteiseen jaotteluun. Psykologinen egoismi on ajatus, jonka mukaan ihminen on luontaisesti itsekäs ja eettinen egoismi mieltää oman hyvän toteuttamisen oman toiminnan päämääräksi (https://tieteentermipankki.fi/wiki/Filosofia:egoismi). Metodologinen egoismi sen sijaan ”voidaan kääntää minäkeskeiseksi tietoteoriaksi, ja siinä tutkimuksia tai tutkimuksissa tehtyjä päätelmiä arvioidaan sen mukaan, kuvaavatko ne minua ja minun tuttujani tai ainakin sitä, mitä itse haluaisin ajatella olevani” ja jossa ”oma kokemus on enemmän oikeassa kuin hämärät tilastot. Jos en voi tunnistaa itseäni jostain tutkimuksesta, tutkimus on silloin väärässä”. (https://www.tiedetoimittajat.fi/tiedekeskiviikko/metodologinen-egoismi-eli-minakeskeinen-tietoteoria/).
Machiavellismi, eli ”tarkoitus pyhittää keinot” -mentaliteetti, lähes tilanteessa kuin tilanteessa, noh, siitä löytynee niin paljon esimerkkejä nykyisin, että siihen ei ehkä tarvitse paneutua sen enempää, vaikka se ehdottomasti mainitsemisen arvoinen onkin. Sen verran voisi kuitenkin sanoa, että esim. nykyhallituksen viljelemä ”PAKKO!” on mielestäni melko machiavellismimäistä. Toitotetaan sitä tarkoitusta, ”pakkoa”, vähän joka tuutista, niin keinot tarkoituksen saavuttamiseksi voikin sitten jättää hieman hämärän peittoon. Tämä arvio voisi ehkä saada vähintäänkin mielenkiintoisen keskustelun aikaiseksi.
Ja sitten vaikka se englanninkielinen termi ”psychological entitlement”? Tässä hyvä linkki: https://www.psypost.org/psychological-entitlement-new-research-unveils-link-to-pandemic-non-compliance-and-conspiracy-beliefs/
Pari nostoa sieltä: ensinnäkin ”psychological entitlement” on luonteenpiirre, jossa kuvaavaa on hyvin vahva uskomus siitä, että kyseinen henkilö itse ansaitsee enemmän kuin muut, usein täysin riippumatta meriiteistä tai reiluudesta. He vaativat usein muita parempaa kohtelua ja saattavat helpostikin turhautua ja suuttua, jos heidän odotuksiin ei vastata. Tämä johtaa usein konflikteihin ja sosiaalisiin sekä ammatillisiin vaikeuksiin. Kolmen tutkimuksen sarjassa todettiin, että sellaiset yksilöt, joilla oli tämä kuvitteellinen oikeutus muita parempaan kohteluun, olivat korona-pandemian aikana käyneet muita todennäköisemmin tarpeettomissa paikoissa, kuten buffetti-ravintoloissa ja kylpylöissä ja että tämä riskikäyttäytyminen liittyi suurempaan luottamukseen salaliittoteorioita kohtaan. Viime aikaisessa tutkimuksessa tutkija Neville totesi, että salaliittoteorioihin uskomisen tarkoituksena saattaa olla oikeutuksen löytäminen sosiaalisten normien rikkomiselle. Mielestäni tähän sopii hyvin esimerkki perussuomalaisten (ja muiden äärioikeistolaisten liikkeiden) esille tuoma ajatus väestönvaihdosta, sillä se ”oikeuttaa” harjoittamaan ulkomaalaistaustaisia syrjivää, rasistista politiikkaa.
Pahansuopuus taasen on vihamielistä suhtautumista omien negatiivisten tunteiden (EI luonteenpiirteiden, huom!) kohteisiin. Näin ainakin minun mielestä. Monet usein yhdistävät pahansuopaisuuden esimerkiksi kateuteen tai katkeruuteen. Mutta minun mielestäni parhain synonyymi on ilkeys. Ihminen voi olla kateellinen esimerkiksi toisen omaisuudesta, mutta ei silti käyttäydy ilkeästi tai vihamielisesti toista kohtaan. Myös katkeruutta voi tuntea ilman varsinaista pahansuopuutta. Nämä ovat nyt vain minun ajatuksiani, mutta pahansuopaisuutta, tai ainakin hieman miedompaa ilkeyttä esiintyy nykyään erittäin paljon varsinkin somessa ja politiikassa. Siihen tuskin kovin montaa vastaväitettä tulee (paitsi ehkä metodologisilta egoisteilta).
Luultavasti meistä jokainen tuntee, tai ainakin tietää useitakin ihmisiä, jotka omaavat jonkun edellä selitetyistä luonteenpiirteistä vahvana ja määräävänä ominaisuutena. Ja tuon sanottuani minun on myös pakko todeta, että Suomen nykypolitiikasta kannattaisi olla oikeasti huolissaan.
Vastaa