Keskustelu valtiotaloudellisista uudistuksista vaikuttaa minun silmissäni kovin mustavalkoiselta. Onko taustalla tarkoitushakuisuutta vai johtuuko tämäkin ilmiö yhteiskunnallisesta polarisaatiosta, mene ja tiedä. Mutta yritän nyt yksinkertaistetusti perata hieman näitä keskusteluja ja niiden keskeisiä väitteitä.
Aloitetaan vaikka ulkomaisesta työvoimasta. Sehän oli jo hallitusneuvottelujen kuuma peruna. Tässä ote Euroopan parlamentin viralliselta sivulta:
Jokaisella unionin kansalaisella on oikeus oleskella toisen jäsenvaltion alueella kolmen ensimmäisen kuukauden ajan ilman, että hänelle asetetaan muita vaatimuksia tai että häneltä edellytetään muita muodollisuuksia kuin se, että hänellä on oltava voimassa oleva henkilökortti tai passi. Jos oleskelu jatkuu pidempään, vastaanottava jäsenvaltio voi vaatia, että henkilö ilmoittaa maassa oleskelustaan kohtuullisen ja syrjimättömän määräajan kuluessa.
Unionin kansalaisilla on oikeus oleskella maassa yli kolmen kuukauden ajan tietyin edellytyksin: jos he eivät ole työntekijöitä tai itsenäisiä ammatinharjoittajia, he voivat saada oleskeluoikeuden vain, jos heillä on riittävät varat niin, että he eivät muodostu rasitteeksi vastaanottavan jäsenvaltion sosiaalihuoltojärjestelmälle, ja jos heillä on sairausvakuutusturva. Oleskeluoikeus on myös opiskelijoilla ja ammatillista koulutusta suorittavilla sekä (vastoin omaa tahtoaan) työttömillä henkilöillä, jotka ovat ilmoittautuneet työttömiksi työnhakijoiksi.”
https://www.europarl.europa.eu/factsheets/fi/sheet/41/tyontekijoiden-vapaa-liikkuvuus
Siellä mainitaan hallituksenkin suunnittelema 3 kk, mutta toisin kuin Suomessa, tuo aika on tarkoitettu vastikkeettomaan oleskeluun (ei tarvitse ilmoittautua edes työhakijaksi, jos ei kaipaa valtion tukia). Toisen kappaleen viimeinen lause kertoo olennaisen: työtön henkilö, joka on ilmoittautunut työttömäksi työnhakijaksi, ei ole ”vastikkeeton” ihminen, sillä hän tarjoutuu tekemään työtä elinkustannusten kattamiseksi. Työttömälle työnhakijalle on jo olemassa raippoja ja velvoitteita, sekä Suomen kansalaisille että muille Suomessa pysyvästi oleskeleville. Eikä puhuta nyt pakolaisista, sillä heitä ei voi käännyttää edes 3 kuukauden työttömyyden jälkeen, vaikka jotkut niin kovasti haluaisivatkin. Sitä paitsi herää kyllä kysymys ulkomaisen työntekijän oikeusturvasta, sillä jos hän liittyy Suomessa vaikka ammattiliittoon ja joutuu 3 vuoden työskentelyn jälkeen työttömäksi, niin hänelle ei anneta oikeutta nauttia maksamaansa ja ansaitsemaansa työttömyysturvaa. Näin ollen ulkomaisia työntekijöitä ei saisi ottaa edes jäseniksi, sillä heille ei pystytä tarjoamaan tasa-arvoista turvaa suomalaisiin palkansaajiin nähden. Ja oikein mustavalkoisen oikeustajun mukaan tämmöisiä ulkomaisia työntekijöitä ei saisi edes ottaa Suomeen, sillä he ovat niin epätasa-arvoisessa asemassa suomalaisiin työntekijöihin verrattuna ja sehän on tasa-arvolaissa kielletty.
Meillä tuntuu vallitsevan käsitys, että Suomi on niin mielettömän ihana maa, että tänne haluavat ihan kaikki töihin. Mutta niin ei ole. Suomi on palkkatason vertailussa keskikastia, mutta kokonaisveroasteessa siellä yläpäässä. En nyt lähde linkittämään kaikkia tilastoja, mutta jos jotakuta kiinnostaa, niin niitä löytää kyllä helposti googlaamalla. Kuluttajahintavertailussa Suomen suhdeluku on 126 (EU=100) vuodelta 2022. Kun kaiken tämän laskee yhteen, niin tyhmempikin varmaan osaa päätellä Suomen houkuttelevuuden työntekomaana. Mutta hallitus käyttää näitä tilastoja härskiin sumutukseen. Eli toitotetaan edelleen työnverotuksen korkeaa tasoa (mikä ei sekään ihan täysin pidä paikkaansa) eikä suostuta ymmärtämään, että pelkkä alhainen työnverotus ei poista Suomen ongelmia houkuttelevana työntekomaana. Toinen toitotus on kansainväliset investoinnit, mutta epäilenpä niidenkin tarvitsevan työvoimaa. Ja yksi asia on työvoiman saanti Suomessa, toinen on työvoiman saanti Suomeen. Kun molemmat tökkii, ei investointejakaan tipu. Ihan kuin kaikesta keskustelusta unohtuisi aina se tosiasia, että kokonaisuus on osiensa summa. Menestyvä yritys ei koostu pelkästään kevyesti verotetuista pääomista ja johtotason palkoista.
Suomessa tuntuu olevan vallalla semmoinen harha-ajatus, että kaikki suomalaiset yritykset ja yrittäjät ovat kunniallisia ja suomalainen työ-yhteiskunta taas pohjimmiltaan patalaiskaa. Ja tätä kiiltokuvaa eivät sumenna edes tasaisin väliajoin uutisotsikoihin pompahtavat väärinkäytökset (UPM, Wolt, Marjex, you name it). Isoilla yrityksillä vain tuntuu olevan oikeutus lähes kaikkeen, vai voisiko joku kuvitella, että joku paikallinen pieni yritys voisi sohia yleissitovaa työehtosopimusta? Tai laittaa pystyyn tuotannonseisauksen, jos työntekijät eivät suostu yksipuolisiin työehtosopimuksen heikennyksiin. Pienissä yrityksissä semmoisilla keinoilla aikaan saadut työsopimukset tulkittaisiin varmaan lainvastaisiksi. Mitä isompi ja varakkaampi, sitä röyhkeämpi. Ja minne nämä tämmöiset yritykset sitten suuntaavat, jos ei Suomeen? Noh, UPM:n uusimmat investoinnit esim. ovat menneet mm. Uruguay:iin (https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/upm-rakensi-historiansa-suurimman-tehtaan…). Näidenkö maiden kanssa Suomen on tarkoitus kilpailla samassa sarjassa? Jos näin on, niin työvoiman houkuttelemisen voi unohtaa ihan kokonaan. Sitä täytyy olla omasta takaa enemmän kuin tarpeeksi, jos kansainvälisille kentille lähdetään pelkillä työvoimakustannuksilla kilpailemaan.
Ja sitten vielä se sosiaaliturva. Sekin on jonkinasteinen harhakäsitys, ainakin joillakin, että sosiaaliturvasta nauttisivat vain laiskat työttömät, vaikka se on perustavanlaatuinen turva myös työssäkäyville ihmisille. Jos se poljetaan minimiin, niin työntekijöiden kokema turvattomuus varmasti lisääntyy. Mutta sehän varmaan tietyille yrityksille sopisi, antaisi vielä paremman neuvotteluaseman ja mahdollisuuden palkkojen ym. ehtojen polkemiseen. Mutta ei nyt kannata unohtaa sitä tosiasiaa, ettei Suomessa ole tarpeeksi työntekijöitä tallottavaksi asti.
Ja sitten se ikuisuuskysymys, kumpi tuli ensin? Muna vai kana? Meidän tosin täytyy kysyä kummat tulevat ensin (jos ovat tullakseen)? Yritykset ja investoinnit vai työvoima?
Vastaa