Vesihuoltotoimintojen lakimuutosta on puitu mediassa viime aikoina paljonkin ja olen itsekin tehnyt asiaan liittyen kansalaisaloitteen (Yksityisen omistuksen lisäämisen kieltäminen vesihuoltotoiminnoissa – Kansalaisaloitepalvelu). Aihe ei ole mitenkään yksinkertainen, joten varaan tähän hieman enemmän palstatilaa. Onkin erittäin tärkeää, että asiasta keskusteltaessa osapuolet ymmärtäisivät nykytilan, tavoitteet sekä ilmastonmuutoksen mukanaan tuomat tulevaisuuden haasteet laaja-alaisesti ennen kärkkään kommentoinnin aloittamista. Myönnän itsekin aloittaneen aiheeseen tutustumisen ”tunteen palon” siivittämänä. Mutta jos keskusteluissa sortuu virheisiin, on vastapuolen helppo takertua niihin saaden koko argumentaation näyttämään epäonnistuneelta. Hallituspuolueet ovat tätä jo hyödyntäneet väittäen, että he parantavat lakia. Toki se on tottakin, laki paranee myös hallituksen esitysluonnoksen mukaisella tavalla nykyisestä paljonkin, mutta esitysluonnos ei kuitenkaan vastaa sitä tahtotilaa, joka edellisen hallituksen aikana oli koko eduskunnassa.
Mitä kaikkea vesihuoltotoimintoihin sitten sisältyy ja mihin kaikkeen maailmalla vettä kulutetaan? Puhtaan juomaveden saatavuuden järjestäminen ei ole ainoa vesihuoltotoimijoiden tehtävä. Siihen kuuluu myös jäteveden viemäröinti ja käsittely. Myös hulevesistä pitää huolehtia. Jätevesistä huolehtiminen on välttämätöntä, jotta ne eivät pääse saastuttamaan ympäristöä tai, sitä itseään, puhdasta vettä.
Ruuan tuotanto taas on ylivoimaisesti eniten vettä kuluttava toiminto. Noin 90% talousvedestä kuluu siihen (Aalto-yliopiston apul.prof. Matti Kummu Kansan Uutisissa Loppuuko maailmasta juomavesi? – KU). WWF:n viime vuotisessa The High Cost of Cheap Water raportissa arvioidaan maapallon veden ja makean veden ekosysteemien vuosittain tuottamaksi taloudelliseksi arvoksi 58 biljoonaa dollaria, joka vastaa noin 60 prosenttia globaalista bruttokansantuotteesta (WWF – WWF Report: The High Cost of Cheap Water (wwfcee.org)).
Eli vettä kuluu runsaasti ja sen kaupallinen arvo on käsittämättömän korkea. Maailma on kyllä pullollaan vettä, mutta vain pieni murto-osa siitä juomakelpoista. Lisäksi puhdas vesi ei aina ole siellä, missä ihmiset ovat. Tällä hetkellä kriittisestä vesipulasta kärsivät pahiten Lähi-Idän, Itä-Afrikan ja Etelä-Aasian maat. Aalto-yliopiston tutkijoiden kehittämä Water Scarcity Atlas havainnollistaa veden niukkuutta eri puolilla maailmaa (Home – Water Scarcity Atlas). Yllättäen niukkuutta esiintyy jonkin verran myös Yhdysvaltojen eteläisissä osissa. Puhtaan veden niukkuus on yllättänyt myös Espanjan Sevillassa, jossa vuoden 2022 riisisato jäi kokonaan saamatta veden niukkuuden vuoksi. Samalla alueella on vesilähteitä myös tuhottu liiallisella vedenkäytöllä. Doñanan kosteikko on jo tuhoutunut laittoman ja kestämättömän vedenoton vuoksi. Vettä on käytetty mm. mansikan tehoviljelyyn ja Doñanan pohjaveden pinta on laskenut ja veden laatu heikentynyt hälyttävästi. (WWF – WWF Report: The High Cost of Cheap Water (wwfcee.org)).
Aalto-yliopiston puhtaan veden teknologioiden työelämäprofessori Elin Lavonen toteaa eräässä artikkelissa näin: ”Puhdas vesi on kaikille elintärkeää, mutta vesivarat ovat jakautuneet maapallolla hyvin epätasaisesti. Vesi ei myöskään tunne valtioiden rajoja, kun joet kulkevat useiden maiden läpi. Tämä voi pahimmillaan johtaa konflikteihin, kun veden saatavuus vähenee”. Suomessa vesi on toistaiseksi riittänyt hyvin, mutta vesihuoltomme joutuu kohtaamaan uusia haasteita, kun vesistöihin päätyy yhä enemmän orgaanista ainesta, kemikaaliyhdisteitä ja mikrobeja, jotka vaativat uudenlaisia vedenkäsittelytekniikoita. Lisäksi ilmastonmuutoksen mukanaan tuomat ääriolosuhteet (rankkasateet, tulvat / pitkät kuumat ja kuivat jaksot) rasittavat vesihuoltoamme mikrobien, kemikaalien ja orgaanisen aineen päästessä vesistöihimme. (Puhdas vesi on elämän ehto, mutta ei itsestäänselvyys | Aalto-yliopisto). Mielipidettä muodostavan on myös hyvä tietää, että jopa Suomessa ja Ruotsissa on jo jouduttu teurastamaan karjaa rehupulan vuoksi ja rehupula on taas liittyy ilmastonmuutokseen ja kuivien kausien aiheuttamiin huonoihin satoihin (Puhdasta vettä siellä missä tarvitaan – Kehittyvät kaupungit (kehittyvatkaupungit.fi)). Näiden tietojen valossa meidän jokaisen tulisi ymmärtää puhtaan juoma- ja talousveden todellinen arvo.
Mennään sitten tämän hetkiseen tilanteeseen, voimassaolevaan lakiin sekä hallituksen esitysluonnokseen kyseisen lain muuttamiseksi. Tällä hetkellä vesihuoltotoimintojen järjestäjät ovat hyvin kirjava joukko eikä nykyinen laki määrää omistuspohjasta mitään. Ei siis ainakaan suoraan. Mutta muutamissa kohdissa nykyistäkin lakia korostetaan nimenomaan kunnan velvollisuuksia. Esim. vesihuoltolain 5. § kuuluu näin: ”KUNNAN tulee kehittää vesihuoltoa alueellaan yhdyskuntakehitystä vastaavasti tämän lain tavoitteiden toteuttamiseksi yhteistyössä alueensa vesihuoltolaitosten, laitoksille vettä toimittavien ja niiden jätevesiä käsittelevien sekä muiden KUNTIEN kanssa…” Lain 8. § 1. mom. taas sanoo: ”Kunta hyväksyy vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen ja tarvittaessa muuttaa hyväksyttyä toiminta-aluetta vesihuollosta huolehtimiseen soveltuvan laitoksen esityksestä tai, jos laitos ei tällaista esitystä ole tehnyt, laitosta kuultuaan.” Tai 8a. §: Tehdessään päätöksen vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen supistamisesta KUNNAN on samalla päätettävä, miten vesihuolto turvataan niillä laitoksen verkostoihin liitetyillä kiinteistöillä, jotka jäävät toiminta-alueen ulkopuolelle. Mielestäni jo nykyinen laki osoittaa selvästi sen, että lain tahtotila on pitää vesihuoltotoiminnoista määrääminen kunnan käsissä. Toki on muitakin kriittisiä toimintoja, joita valtio tai viranomaiset voivat joutua valvomaan ja turvaamaan, ja ikävä kyllä niissäkin tapauksissa on jo esiintynyt ongelmia ja lakeja on jouduttu muokkaamaan (esim. sähkönsiirtoverkot ja tapaus Caruna). Siksi on tärkeää, että vesihuoltolakia uudistetaan oikein. Jos annamme markkinoille signaalin, että vesivarat ovat ostettavissa lähes 50-prosenttisesti, voi puhtaasta vedestä kiinnostuneita sijoittajia tulla ostoksille nopeastikin. Carunan tapaus myös osoittaa, etteivät yritykset ihan helpolla niele täyskäännöksiä. He tulevat toimintoihin mukaan vain tulosta tehdäkseen ja jos valtio estää sen, sijoittajat luultavasti haastavat valtion oikeuteen. Carunan kanssa tämäkin on jo toteutunut. Suora lainaus Ylen artikkelista: ”ECT on vanha sopimus, jota voivat käyttää muun muassa kansainväliset sijoittajat. Se avaa niille mahdollisuuden haastaa valtioita suljettujen ovien takana käytävään oikeudenkäyntiin. Carunan tapauksessa kiistellään siitä, rajoittaako suomalaisen energiaviranomaisen uusi sääntely sähkönsiirron tuottoja ECT-sopimuksen vastaisesti. Energiavirasto päätti hiljattain kohtuullistaa sähkönsiirron arvon laskentatapaa.” Kun yritetään yhdistää huoltovarmuudelle tärkeät ns. luonnolliset monopolit kaupallisuuden kanssa, tulos on usein huono. (Suomi juo myrkkyä, jota on itse valmistanut – Carunan omistajat haastoivat valtion oikeuteen ikivanhan sopimuksen nojalla | Talous | Yle)
Sen lisäksi, että sijoittajat haluavat luonnollisesti tuottoja, he ovat joskus myös hyvin ahneita ja lähes törkeän opportunistisia. Jos he sijoittavat ”luonnolliseen monopoliin” ja odottavat hyvää ja varmaa tuottoa, he eivät tyydy sen vähempään, vaikka hallitus jälkeenpäin lakeja muuttaisikin. Sähkönsiirtoyhtiötkin ovat takoneet hurjia tuloksia, mutta eivät ole valmiita ainakaan suosiolla luopumaan rahasammostaan. Siksi oikeuteen haastaminen onkin jo hyvin törkeää. Tämä on siis minun henkilökohtainen mielipiteeni. Energiansiirtoyhtiöiden takomista voitoista on kerrottu ainakin IS:n artikkelissa, jossa on haastateltu LUT:in strategisen rahoituksen professori Mikael Collania. Artikkelissa mainitaan mm. että: ”Oman pääoman tuottoprosentti nousi osalle yhtiöistä erittäin korkeaksi, yksittäistapauksessa jopa tuhansiin prosentteihin vuodessa. Yli kahdellekymmenelle yhtiölle yli sataan tai kahteensataan prosenttiin vuodessa. Isoista yhtiöistä Caruna Oy:llä oman pääoman tuotto oli yli 900 prosenttia.” VATT:n tuleva ylijohtaja arvostelee lakiesitystä sähkön siirtohinnoista – yhtiöt keränneet voittoa jopa yli 1000%: ”Tämä ei ole vitsi” – Ilta-Sanomat
Mutta se Carunasta ja muista sähkönsiirtoyhtiöstä. Palataan vesihuoltolakiin. Nyt sitä siis ollaan tosiaan muuttamassa parempaan suuntaan entisestä, mutta se ei ole lähelläkään sitä, mitä kansalaisaloitteen myötä edellisessä eduskunnassa on yksimielisesti hyväksytty. Maa-ja metsätalousvaliokunnan mietintö vuodelta 2021 on kiinnostavaa luettavaa, siitä kun käy selkeästi ilmi edellisen eduskunnan tahtotila vesihuoltolain muuttamisen suhteen. Mietinnössä on hyväksytty maa- ja metsätalousvaliokunnan lausuma: ”Eduskunta edellyttää, että valmisteltaessa kansalaisaloitteessa tarkoitettua sääntelyä osana vesihuoltolainsäädännön uudistusta hallitus selvittää laajasti eri sääntelyvaihtoehtoja ja kiinnittää erityistä huomiota sääntelyn suhteeseen kunnalliseen itsehallintoon sekä perus- ja ihmisoikeuksista seuraaviin vaatimuksiin ja antaa maa- ja metsätalousvaliokunnalle selvityksen vesihuoltolainsäädännön uudistuksen etenemisestä vuoden 2022 loppuun mennessä” (MmVM 11/2021 vp (eduskunta.fi)). Mietinnössä todetaan myös, että vesihuoltolain uudistamisen yhteydessä eri sääntelyvaihtoehtoja on tutkittava tarkasti ja siksi lakimuutos ei ehtisi sen hetkisen eduskunnan hyväksyttäväksi. Jo silloin tunnistettiin vaikeudet sovittaa sääntely esim. kuntien itsemääräämisoikeuden kanssa. Mutta nyt uusi hallituksemme on onnistunut käsittelemään eri sääntelyvaihtoehdot huomattavasti nopeammassa aikataulussa, kuin aiempi eduskunta odotti olevan mahdollista, joten kansalaisellekin luulisi nousevan huulille kysymys siitä, että tutkittiinko kaikki eri vaihtoehdot oikeasti tarkasti vai tekikö nykyinen hallitus vain äkkipäätöksen esimerkiksi aikataulupaineiden tai tutkimuksen hintalapun takia. Itselle ainakin jää mielikuva, että jostain syystä uuden hallituksen myötä asia koki melkoisen deflaation ja edellisen eduskunnan perintönä saatu tehtävä koettiin vähäpätöisenä eikä tutkimuksia siten koettu enää tarvittavan. Siitä huolimatta, että myös vesilaitosyhdistys on lausunnossaan todennut kuntien olevan ja aina olleen luonteva taho vesihuoltotoimintojen järjestäjäksi. Sanatarkkaan lausunnossa todetaan, että: ”VVY:n mielestä vesihuoltopalvelun tuottavien organisaatioiden ja tarvittavan infrastruktuurin pitäisi olla ensisijaisesti julkisessa omistuksessa ja määräysvallassa. Kunnat ovat olleet ja ovat jatkossakin maassamme luontevin taho taajamien vesihuoltolaitosten omistajiksi. Asiakasmäärillä mitattuna yli 90 % Suomen laitosmaisesta vesihuollosta onkin julkisessa eli kuntien omistuksessa. Loppua 10 %:ia hoitavat lähinnä haja-asutusalueilla toimivat, asiakkaidensa omistamat ja hallinnoimat vesiosuuskunnat. Tämä malli on tuottanut Suomeen hyvin asiakkaitaan palvelevan ja tehokkaasti toimivan vesihuollon.” (Vesilaitosyhdistys – VVY:n lausunto Kansallisen vesihuoltouudistuksen visiosta ja sen toimeenpano-ohjelman luonnoksesta). Lisäksi nykyisen maa- ja metsätalousministerin mukaan edellinen hallitus ”ei halunnut tehdä uudistusta” ja kertoi useassa ulostulossa nykyhallituksen parantavansa vesihuoltolakia. Väärän mielikuvan antaminen ja suoranainen valehtelu asiasta ei luonnollisestikaan paranna luottamusta asiaa käsitteleviin viranomaisiin. Virallista tietoa asiasta kuitenkin löytyy, jos vain jaksaa hakea. Kannattaa esimerkiksi lukea eduskunnan 8.9.2021 julkaistu tiedote asiasta: Eduskunta hyväksyi kansalaisaloitteen vesihuollon yksityistämisen estämiseksi
Kannattaa myös lukaista maa- ja metsätalousministerimme Sari Essayahin haastattelu Omakotiliiton sivuilta. Mielenkiintoinen on Essayahin näkemys lakimuutoksesta, jonka tavoite on hänen mukaansa ”turvata vesihuollon tehokas toiminta ja huoltovarmuus, kun investointitarpeet kasvavat”. Ehkä tämä onkin se nykyisen hallituksen tutkimusten tulos, kun investointitarpeet kasvavat, ei yksityisen omistuksen lisäämisen estäminen olekaan enää se tavoite, nykymuodossaan kun lakialoiteluonnos sallisi jatkossakin 49 prosentin yksityisen omistuksen. Tähän liittyen kannattaa lukea kansanedustaja Harkimon kommentti Uudessa Suomessa, jossa Harkimo lataa melko suoran mielipiteensä: ”Esityksen läpimeno tarkoittaisi sitä, että 49 prosenttia voisi siirtyä sijoittajien haltuun. Ministerit eikä koko hallitus ymmärrä sitä, että sijoittaja hakee sijoitukselleen aina parempaa tuottoa kuin esimerkiksi lainan korko. Omistuksen rajaaminen 49 prosenttiin ei suojaa yhtään mitään, kun vasta yhtiön osakassopimus määrittelee millaista liiketoimintaa yhtiö tulee tekemään. Ja tämän maksaa aina kuluttaja.” (Ministerit eivät ymmärrä bisneksestä yhtään mitään | Uusi Suomi Puheenvuoro)
Myös Harkimon tekemä kirjallinen kysymys asiaan liittyen on mielenkiintoista luettavaa: KK 359/2024 vp (eduskunta.fi)
Lopuksi suosittelen vielä tutustumaan Unicefin englanninkieliseen sivuun, jossa listataan 10 tärkeää faktaa vedestä ja ilmastonmuutoksesta: Water and the global climate crisis: 10 things you should know | UNICEF
Vastaa