Nyt se sitten vihdoin tapahtui, sote tuli kaapista ulos ja hyvinvointialueet aloittivat työnsä. Ja sote paljasti salatun puolensa. Hallitus kauhistelee valtavaksi paisuneita menoja ja köyhimmät väestönosat eivät saa enää kaikkia tarvitsemiaan terveyspalveluja. Itselläkin on jo kokemusta siitä, kun ei ole antaa lääkäriaikaa lääkkeiden kirjoittamista ja uusimista varten. Myös resepteillä on kuulemma jo uusintajono ja minullekin sanottiin, ettei viikon odottelun jälkeen voisi silti olla varma, että reseptit ehditään, tai suostutaan, uusimaan. Jos ei ole varaa yksityislääkäriin, niin saatat olla pulassa.
Siinä mielessä tuen Orpon hallituksen ajatusta yksityisten lääkärikäyntien kelakorvauksen palauttamisesta. Siis jos olisi oikeasti näyttöä ja varmuutta, että päätelmä on oikea. Hieman vain epäillyttää, että vaikuttaako parin kympin nosto etuudessa todella niin paljon, että soten asiakkaita siirtyisi enenevissä määrin yksityiselle puolelle, jolloin soten katastrofaalinen jonotilanne helpottuisi.
Saattaisi olla myös hyvä laatia lainsäädäntöä suitsemaan tilannetta härskisti hyväksikäyttäviä yksityisiä toimijoita. Kun terveydenhoidon henkilöstöstä on pulaa, ei ihmisillä ole edes yksityisellä puolella aina varaa valita. Jopa pienemmissä kaupungeissa on vaikeaa löytää erikoislääkäreitä ja usein joutuu valitsemaan joko sen yhden ainoan paikallisen tai matkustamaan kauemmas. Eikä läheskään kaikki halua tai edes pysty matkustamaan. Siinä voi käydä kuten eräälle tutulleni kävi hammaslääkärissä. Keski-ikäisellä tupakoivalla miehellä oli todettu parodontiitti jo aiemmin ja se oli edennyt siihen pisteeseen, että yksi hammas piti poistaa. Miehellä oli vakuutus, joka maksaisi uuden hampaan menetetyn tilalle. Tilanteessa oli kuitenkin ongelma, mies poltti yhä tupakkaa, eikä kuulemma yksikään hammaskirurgi suostuisi laittamaan implanttia, ellei mies lopettaisi tupakanpolttoa. Vaihtoehtoina oli myös parikin erilaista siltaratkaisua, mutta niissäkin oli kuulemma ongelmansa. Nämä ongelmat otettiin kylläkin esille vasta sen jälkeen, kun hammas oli jo poistettu. Neljän viikon välein mies kävi hammaslääkärillä ”tarkastuksessa ja puhdistuksessa” ja joka kerta uuden hampaan kohtaloa palloteltiin suuntaan jos toiseenkin. Viiden käynnin ja lähes tuhannen euron jälkeen mies kysyi sähköpostitse, että mikä sen uuden hampaan tilanne nyt sitten on. Hammaslääkäri oli vastannut, että parasta olisi odottaa ja katsoa rauhassa noin vuoden verran, jos vaikka ikenet hieman paranisivat. Vuoden ajan olisi siis pitänyt käydä kerran kuukaudessa hammaslääkärissä näyttäytymässä ja menettämässä pari sataa euroa.
Itsellenikin on käynyt jo pariin otteeseen siten, ettei lääkäriaikoja ole ollut tarjota, edes pitkän ajan päähän. Ainakaan, jos kyse on ”ei kiireellisestä” tapauksesta, kuten lääkereseptistä. Ja kun terveyskeskukseen soittaa, niin joka kerta kysytään, että eikö sinulla ole työterveyshuoltoa? Mutta pelkkä lakisääteinen työterveyshuolto ei sisällä lääkäripalveluja. Peruspaketti, joka työnantajan on pakko maksaa, sisältää vain ennaltaehkäisevän toiminnan (terveys- ja työpaikkatarkastukset). Ja kukapa nyt vapaaehtoisesti menisi terveyskeskukseen jonottamaan, jos työterveyteen pääsisi paljon helpommin? Tosin pääosin useimmat suomalaiset työnantajat kustantavat työntekijöilleen lakisääteistä paremman tasoisen työterveyshuollon.
En tosiaankaan tiedä, mitä kaikkea sotessa on tarkkaan ottaen tehty, mutta minulle on jäänyt semmoinen mielikuva, että tavoitteena olisi ollut liiallisen byrokratian poistaminen, mutta liian suuret sotealueet ovat ehkä (?) vain lisänneet sitä. Eikä varmasti ole helppoa lähteä priorisoimaan, kun palvelut ovat jo ennestään vedetty tiukalle. Ja ihmettelen myös suuresti sitä, että nykyisin jopa verenpainelääkityksen kirjoittaminen on niin vaikeaa. Vaikka sinulla olisi primaarisen verenpainetaudin diagnoosi, niin jos keskeytät lääkityksen hetkeksi hyvän hoitotasapainon ansiosta, niin lääkkeen uudelleen määrääminen vaatii sisätautilääkärin arvion (siis jos resepti pääsee vanhenemaan ja pitää kirjoittaa kokonaan uusi). Onko nyt oikeasti niin, ettei edes verenpainetta voi nykyään enää hoitaa tavallinen lääkäri? Kun vaikea-asteisesti masentuneita potilaita voidaan ohjataan terapian sijaan psykiatrisen hoitajan juttusille, niin miksei verenpainetta voi tavallinen lääkäri hoitaa, kun sairaus on kuitenkin jo aiemmin todettu? Ja kun erikoislääkärille ei pääse, ennen kuin on saanut lähetteen yleislääkäriltä, niin on aikamoista rahantuhlausta, että yleislääkärin pitää todeta koholla oleva verenpaine (vaikka diagnoosi on jo olemassa), niin kyllähän siinä rahaa palaa. Sen pitäisi olla ymmärrettävissä myös maalaisjärjellä. Kaiken lisäksi olen kuullut ja itsekin huomannut sellaista, että kun yksi lääkäri on kieltäytynyt uusimasta tai kirjoittamasta reseptiä, niin muut lääkärit eivät sitä kovin helpolla lähde muuttamaan. Eli yhden hoitovirheen seuraukset voivat olla kauaskantoisia.
Tässä kuvitteellinen esimerkki, joka koostuu kuulemistani, lukemistani ja kokemistani asioista mielikuvituksella höystettynä: potilaalla on todettu selkärangan diskusdegeneraatio sekä instabiliteetti jo 25 vuotta sitten, refluksitauti 15 vuotta sitten, aurallinen migreeni ja primaarinen verenpainetauti 10 vuotta sitten. Selkäongelmiin potilas joutui käyttämään paljon särkylääkkeitä, migreeniin estolääkityksenä verenpainelääkettä ja beetasalpaajaa. Reseptiin kirjoitettiin syyksi migreenin estolääkitys. 4 vuotta sitten hänellä todettiin aivovaltimoaneurysma, joka jouduttiin leikkaamaan. Vuoden kuluttua tästä potilaalla todettiin myös mikroskooppinen koliitti, johon hänelle määrättiin kortikosteroidikuuri (lääkkeellä voi olla mm. seuraavia haittavaikutuksia: turvotus, rasvakudoksen lisääntyminen, ihon oheneminen, luuston haurastuminen, verenpaineen kohoaminen ja mielialamuutokset). Lääke auttoi heti, mutta oireet palasivat aina kuurin lopettamisen jälkeen. Potilas myös uupui työelämässä ja sairastui vakava-asteiseen masennukseen, jolloin aloitettiin myös masennuslääkitys. Potilas kertoi, että työterveyslääkärissä oli tämän jälkeen ”putsattu” hänen lääkelistaa omakannassa ja hänen verenpainelääkkeet poistettiin, sillä ne oli määrätty migreenin estolääkitykseen ja siihen potilaalla oli jo uusi lääke käytössä. Masentunut potilas ei ymmärtänyt tilannetta itse kunnolla. Kun potilas muutti toiselle paikkakunnalle, ongelmat alkoivat. Mikroskooppisen koliitin oireet pahenivat ja potilas varasi lääkäriajan. Uudet lääkärit olivat hyvin vastentahtoisia jatkamaan hoitoa vain aiempien lääkärien kirjausten perusteella. Otettiin tuhottomasti verikokeita ja vastaanotolla mitattiin verenpaine (neljän kortikosteroidikuurin jälkeen). Yläpaine huiteli 190 tienoilla. Lääkäri ei suostunut kirjoittamaan verenpainelääkitystä, vaikka myös neurokirurgi oli aivoleikkauksen jälkeen vahvistanut verenpainetaudin diagnoosin. Siinä sitten erikoislääkäri syytteli koliitin aiheuttajaksi elämäntapoja sekä särky-, masennus- ja happosalpaajalääkityksiä (kun taas selkä- ja masennuslääkärit kirosivat aina kortikosteroidien sivuvaikutuksia). Potilas lopetti happosalpaajien käytön kokonaan, vähensi särkylääkkeiden kulutusta merkittävästi ja vähensi tupakanpolttoaan ja alkoholinkäyttöään. Lääkkeiden lopettaminen pahensi muiden sairauksien oireita eikä psykiatri ollut suostunut muuttamaan masennuslääkitystä (tietenkään). Kolitti ei helpottanut eikä elämäntapojen asteittainen korjaaminenkaan ollut vaikuttanut verenpaineeseen toivotulla tavalla. Silti, puolen vuoden pallottelun jälkeenkin sisätautilääkäri ei suostunut aloittamaan verenpainelääkitystä uudelleen. Eikä sitä suostuneet tekemään muutkaan, sisätautilääkärin ”diagnoosiin” vedoten. Potilas joutui tekemään huomautuksen hoidosta, sillä kohonnut verenpaine on mielettömän vaarallista potilaalle, jolla on todettu ja leikattu aivovaltimoaneurysma. Vasta huomautuksen käsittelyn jälkeen lääkäri oli myöntänyt hoitovirheen, mutta ei siltikään ollut suostunut itse kirjoittamaan verenpainelääkitystä. Lisäksi lääkäri oli kirjoittanut vastineeseen, että hän toivoi, että potilas voisi hoitaa asioitaan jatkossa jonkun muun lääkärin toimesta eikä enää kiusaisi häntä. Ja pienessä kaupungissahan ei ole mitään runsaudenpulaa julkisen puolen sisätautilääkäreistä, joten potilaan oli mentävä jatkohoitoon yksityiselle puolelle.
Kyllähän pitäisi olla itsestään selvää, että mitä enemmän on sääntelyä, sitä enemmän tarvitaan myös valvontaa. Ja sitä enemmän hallinnollista aikaa kuluu myös siihen, että pyritään toimimaan sääntelyviidakossa edes jotakuinkin oikein. Mutta kun potilas on valtava ja monivammainen (=sote), niin semmoista ei ole helppoa hoitaa. Kaikki kunnia niille, jotka kuitenkin yhä yrittävät. Ja nyt on turha itkeä ja syyllistää yksittäisiä edellisiä hallituksia sotesta, kun hanke käynnistettiin jo melkein kaksi vuosikymmentä sitten. Ja toivon tosiaankin, ettei kukaan kehtaisi väläyttää kommenttia, että sääntelyn vähentämisessä ollaan oikealla tiellä, kun Grahn-Laasonen meni lupaamaan Kela-korvaukset fysioterapiapalveluille ilman lähetettä.
Vastaa