Eräät tutkijat ovat esittäneet, ettei polarisaatio niinkään tapahdu vasemmisto-oikeisto-akselilla, vaan että kipupisteet sijaitsisivat muualla, kuten uskonnollinen-ateisti-, konservatiivi-liberaali-, nationalisti-globalisti-, perinteinen-moderni- ja maaseutu-kaupunki-akseleilla (McCoy, Rahman, Somer 2018). Mutta mistä se oikein kumpuaa? Ja miksi se aiheuttaa nykyisin niin paljon silkkaa vihaa? Ja varsinkaan nykypäivän massapolarisaatiota ja sen voimakasta tunnepitoista puolta on hyvin vaikea järjellä ymmärtää. Fernbach, Rogers, Fox ja Sloman (2013) esittivät myös teorian, jonka mukaan radikaali polarisaatio johtuisi pitkälti ihmisten vääristyneestä käsityksestä oman ymmärryskyvyn suhteen, kun puhutaan monimutkaisista asioista. Tätä teoriaa heidän mielestä tuki se, että ihmisten mielipiteet maltillistuivat, kun heitä pyydettiin puolustamaan poliittisia mieltymyksiään yksityiskohtaisesti. Kun poliittisia sloganeita vain lueteltiin listauksen omaisesti, niin poliittinen kanta oli aina radikaalimpi.
Tosin tutkimuksetkin ovat aina oman aikansa vankeja. Puolueettomuuden vuoksi tuon tässä esille myös tutkimuksen, joka vesittää minun omaa tämän hetkistä ajatusmaailmaa, tosin vain hieman. 2011 toteutetun yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan verkkomediat eivät lisänneet polarisaatiota ja ”kuplautumista”, päinvastoin. Sen mukaan vanhan koulukunnan printattujen lehtien lukijat olivat enemmän kuplautuneita kuin nuoremmat sosiaalisen median käyttäjät. Mainittiinpa siinä myös kehotus kiinnittää enemmän huomiota algoritmeihin tunnetason säätelijöinä. Siis positiivisessa mielessä. Mutta 2011 sosiaalinen media oli vielä melko lapsen kengissä, onhan siitä jo hyvänen aika 13 vuotta. Sosiaalinen media JA algoritmit ovat kehittyneet siitä paljonkin, eikä kyllä pelkästään hyvään suuntaan. Nykyään samanlaista tutkimusta olisi vaikea tehdä, ainakin Suomessa, kun perinteisiä paperisia sanomalehtiä ei ihan hirveästi enää lueta. Ja digilehdet ovat nykypäivänä yhtälailla algoritmiohjailijoita kuin sosiaalinen mediakin. Ikävin puoli asiassa on mielestäni se, että hyvän ja toimivan palvelun nimissä media (joka aina haluaa toitottaa itsestään totuuden puolustajan kuvaa) on haksahtanut myös algoritmeihin ja toimii täten myös polarisaation ylläpitäjänä ja vahvistajana. Itse luen uutisvirran joka päivä Amppareista ja useista kehotuksista huolimatta en ole lähtenyt suodattamaan sitä (paitsi silloin, kun on täytynyt etsiä jotain tiettyä uutista). Ja muistetaan nyt sekin, että toimittajatkin ovat vain ihmisiä. Eivät he ole informaatiovaikuttamisen yläpuolella tai saavuttamattomissa eivätkä heidänkään näkemykset aina ole puhtaasti puolueettomia. Se on ihan inhimillistä, että ihmisillä on erilaisia arvo- ja ajatusmaailmoja, siis sen lisäksi, että niillä on tapana myös muuttua iän ja ajan myötä.
Toki se on (luultavasti) totta, etteivät algoritmit yksinään saa ohjailtua ihmisten mielipiteitä. Ainakin useimmiten taustalla on jo ennestään epäluuloa ja vastenmielisyyttä tiettyjä asioita kohtaan ja algoritmit vain vahvistavat niitä. Mutta sitä ei kai kukaan edes yritä enää kiistää, että ajan myötä algoritmit kyllä ajavat vähintään syvemmälle eripuraisuuteen, jopa radikalisoivat. Ja kun katsoo vaikka Yhdysvaltoja, jossa polarisaatio on jo kaksipuoluejärjestelmän myötä ollut aina voimakkaampaa kuin Suomessa, niin kyllähän siellä jo todella vaarallisella tiellä ollaan. Sitä paitsi nimenomaan sosiaalinen media kyllä kasvattaa polarisaatiota, kun valheellisia väittämiä voi kirjoittaa kuka tahansa ”totuutena” melkein minne vain ja sitä myötä tämän algoritmeille niin herkullisen informaation virta vain kasvaa kasvamistaan. Mitä enemmän ihminen saa vahvistusta mielikuvilleen, olivat ne sitten valheellisia tai ei, sitä varmempi hän asiasta on . Yhteisöjen sisällä mielipiteet saavat vastakaikua ja vahvistavat omia näkemyksiä. Sitä kutsutaan poliittiseksi kaikukammioksi. Samalla tavalla syntyvät myös salaliittoteoriat. Ja uusi yhteenotto Bidenin ja Trumpin välillä on tulossa taas loppuvuodesta. Yhdysvallat otin mukaan tähän tekstiin, sillä siellä polarisaation on nähtävillä hyvin räikeänä ja ikävä kyllä, amerikkalaisilla typerilläkin kotkotuksilla on tapana rantautua manner-Eurooppaan ennemmin tai myöhemmin.
Toinen aspekti kuplautumisessa on se, ettei kuplan sisälle pääse soraääniä. Sen lisäksi, että oma näkemys vahvistuu kaikukammiossa, niin se myös kapeutuu, johtaen juuri ensimmäisessä kappaleessa kuvailtuun vääristymään oman älyn ylivertaisuudesta. Kun erilaisia näkemyksiä ei edes lue (tai jos lukee, niin vain sinä tarkoituksessa, että pääsee hyökkäämään niitä vastaan), itsekriittinen ajattelu katoaa. Ei ihme, että kaikki hiemankin poikkeavat ajatukset sivuutetaan älyttöminä, hulluina ja silkkoina valheina, kun niitä ei enää kyetä ymmärtämään. Ja ymmärtämisellä tarkoitan sitä, että hyväksytään se tosiasia, että kaikki voivat olla osaltaan oikeassa (tai väärässä) vaikka erimielisiä ollaankin. Kyse on sekä prioriteeteistä että keinoista niiden saavuttamiseksi. Siinä riittää kirjoa eikä oikein voida sanoa, että joku tietty ajatus olisi aina fundamentaalisesti muita parempi (tai ainoa oikea). Toisin kuin Purra on väittänyt, niin empatia sopisi hyvin politiikan ohjenuoraksi, sillä empaattinen ihminen kykenee asettumaan toisen ihmisen asemaan ja siten ymmärtämään paremmin useita eri näkökulmia. Pitkällä juoksulla ei kenelläkään tule enää olemaan kivaa, kun ”me vastaan ne ne” -asenteella asetetaan aina ensisijaiseksi tavoitteeksi alistaa ”ne” ja niiden maailmankatsomus. Kuten Yhdysvalloissa. Ja vaikka oma politiikka tulisi kyseenalaistetuksi toimivuudeltaan, niin virheitä ei suostuta näkemään, sillä kaikessa on kyse voittamisesta, hinnalla millä hyvänsä. Omaa näkemystä ei suostuta kyseenalaistamaan mistään hinnasta, sillä vaihtoehtona on vain kuvitteellinen ”se” toinen ääripää. Harmaan sävyjä ei enää suostuta näkemään. Maailman monimutkaisuutta tuskin enää edes pystytään ymmärtämään. Kärjistettynä voisi sanoa, että yhtä hyvin vastakkain voisivat olla miehet ja naiset. Miehet haluavat, että maailmassa eletään heidän ehdoillaan (aika pitkään niin on tehtykin) ja naiset vastaavasti eivät halua kuullakaan miesten ehdoista, vaan toteuttavat juuri päinvastaista agendaa. Siitä syystä, että miehet ovat määräilleet jo niin kauan, että nyt on naisten vuoro. Keskellä on luonnollisesti vielä joukko ajattelevia ihmisiä ja heidän reaktionsa määräytyvät sitten pitkälti sen mukaan, miten yliampuvaa kumpainenkin ääripolitiikka on ollut. Joskus tämä keskijoukko vielä pystyi kampeamaan ääriradikaalit äänestyskäyttäytymisellään, sillä joskus vielä oikeasti arvostettiin jatkuvuutta. Nykyisin voitto ja kosto tuntuvat olevan niitä tärkeimpiä politiikan tekovälineitä, ailahtelevasta keskustasta huolimatta.
Kun nyt kerran kirjoitan miehistä ja naisista sekä polarisaatiosta, niin täytyy todeta, että sukupuolien välinen ymmärtämättömyys toisiaan kohtaan on jo niin ikivanhaa, että sen olisi luullut jo kuolleen sukupuuttoon. Mutta kyllä se vaan kukoistaa melkein enemmän kuin ennen. Ja siitäkin on kiittäminen mustavalkoisuutta. Otetaan vielä yksi esimerkki. Red Bull. Siellä kuohahti, kun naispuolinen työntekijä oli syyttänyt yhtä pomoa seksuaalisesta ahdistelusta. Suoritettiin sisäinen tutkinta, josta ei kerrottu julkisuuteen muuta, kuin että pomoa ei syytetä mistään. Naispuolinen ”uhri” ei hyväksynyt sisäisen tutkinnan johtopäätöksiä ja lähetti todistusaineistoa sähköpostitse useille Red Bullin työntekijöille. Tästä syystä nainen siirrettiin muihin tehtäviin. Muitakin käänteitä oli, mutta lopputulema (tällä hetkellä) näyttäisi olevan se, että tapaus vaiettu hiljaiseksi, luultavasti rahalla, ja pomo jatkaa. Mutta valtataistelu on näyttänyt käynnistyneen sielläkin eikä kohun keskelle joutuneen pomon tuki ole ihan 100-prosenttista. Ja miten tämä sitten polarisoi? No, pääsin todistamaan tässä yhtenä päivänä kahden nuorehkon miehen, ehkä noin kolmekymppisiä, keskustelua kyseisestä Red Bull -kohusta. Miehet tuntuivat olevan vakuuttuneita, ettei mitään seksuaalista ahdistelua ole tapahtunut, vaan nainen yrittää lyödä rahoiksi. Ikään kuin naisten kokema seksuaalinen ahdistelu olisi jo ihan käsitteenä täyttä utopiaa. Siinä sitten naureskeltiin, että ”se nainen on varmaan ihan kamalan traumatisoitunut nyt”. Itse naisena olen joutunut kokemaan pomoni seksuaalista ahdistelua. En avaudu nyt asiasta, mutta sen verran sanon, että pitkälle se meni. Ja se on yksilöstä kiinni, miten herkkä sellaiselle on. Moni nainen sietää seksuaalissävytteiset viestit miehiltä. Ja useimmiten se johtuu siitä, että viestittelijällä on valta-asema (pomo useimmiten). Ja ennen kuin asialle julkisella paikalla naureskelee, kannattaisi ehdottomasti tutustua tapauskertomuksiin vainoamiseksi yltyneistä ahdisteluista. Ehkei sitten enää naurattaisi. Ja tasapuolisuuden nimissä täytyy myös kritisoida niitä naisia, jotka huomionkaipuussaan käyttävät miesten luonnollisesti voimakkaampaa libidoa hyväkseen. En sano, että esimerkiksi pukeutuminen olisi hyväksyttävä syy raiskaukselle, mutta kun katselen naisten esikuvia sosiaalisessa mediassa, niin tarkoituksellisen provokatiivisia useat kyllä ovat. Sitä ei käy kiistäminen. Naisten puolelta argumentti onkin aina se, että ei saa provosoitua. Jos provosoituminen on ongelmallista, niin kyllähän sitä on sitten myös provokaatio. Eli molemmat käyttäytyvät epäasiallisesti. Eri asia on sitten se, miten tuomittavana kumpaistakin tekoa pitää. Useimmat naiset pitävät paljastavista asuista provosoitumista paljon ongelmallisempana kuin niillä provosoimista. Miehet ovat yleensä toista mieltä. Tasapuolisuuden nimissä täytyy nostaa esille myös se, että varakkaat ja kuuluisat miehet ovat useimmiten ainakin isojen kohujen keskellä ja varmasti sieltä löytyy myös sellaisia tapauksia, joissa nainen on vähintään tietoisesti pyrkinyt siihen tilanteeseen, jossa voi joko kiristää tai nostaa syytteen. Mutta ainakin tilastollisesti huijaustapaukset ovat vähemmistössä. Niitä kyllä varmasti löytyy, jossa korostetaan provokaation olevan itseilmaisua ja siksi täysin hyväksyttävää, mutta pahoitetaan mieli jo pelkästä seksuaalissävytteisestä kommentoinnista (ilman ehdottelua ja valta-asemaa). Siitä näkökulmasta katsottuna myös taka-ajatuksettoman seksuaalissävytteisen kommentoinnin pitäisi kuulua itseilmaisun piiriin ja olla sen vuoksi myös hyväksyttävää. Itse olen sitä mieltä, että jos oman itseilmaisun haluaa viedä ääripäähän asti, niin pitäisi myös olla valmis kestämään toisen ääripään lieveilmiöt. Kultainen (tai monen eri harmaan sävyn sävyttämä) keskitie olisi kuitenkin se suvaittavin vaihtoehto, minun mielestäni.
Kun hyväksyy sen tosiasian, ettei tässä maailmassa mikään ole mustavalkoista (paitsi tämä blogi, ulkoasultaan) ja etsii itse väsymättä mahdollisimman puolueetonta tietoa, niin kuplautumisen voi välttää. Kun osaa ajatella myös omilla aivoillaan, ymmärtää kyllä ettei maapallo ole littana.
Ja turha tätäkään on jättää sanomatta, Suomessa meininki on mennyt jo pidemmän aikaa melko lailla ”Ameriikan malliin”. Pitäisikö huolestua? Minä huolestuisin, jos kukaan ei olisi huolissaan.
Vastaa